ArmiRautavuori IHMISEN ASIALLA

IHMISEN ASIALLA

  • Solmupuuni,  kuva Armi Rautavuori
    Solmupuuni, kuva Armi Rautavuori

IHMISEKSI KASVAMISTA

Kiitokset sinulle ikämies, joka puristit kättäni kalamarkkinoilla ja kiitit näistä kolumneistani. Sanoit, että luet ne aina sanasta sanaan ja siksipä minä rohkenen jälleen tuhlata tämän lehden (ja nyt US-blogin) palstatilaa joillakin riveillä.

Ajelin tänään Palovaara-Joensuu-Palovaara reissun ja tapani mukaan kuuntelin radiosta asiaohjelmaa. Menomatkalla haastateltiin terrorismiin liittyen asiantuntevaa naista ja tulomatkalla pakinoi viisas naisihminen aikamme ihmiskäsityksestä.

Molempien puheessa jäi helmeksi kämmenelleni vakuuttuminen siitä, miten tärkeää on ihmiseksi kasvaminen. Siihen tarvitaan enemmän, kuin finanssimaailman silmälaseilla katsoen näyttäisi. Siihen tarvitaan paljon jotain muutakin kuin rahaa – paljon ennemmin jotain muuta kuin rahaa.

Vaalien alla puhutaan ja kirjoitetaan päivän politiikkaa, sohitaan sotella tai osoitetaan muuten syvää tietämystä vaikkapa kansantalouden kasvun esteistä, viennin ongelmista, työttömyyden tuomista haasteista tai kansan ikääntymisestä, mutta ei juurikaan jakseta kuunnella, miten ihmiset oikeasti kokevat elämänsä tämän päivän Suomessa.

En sano, että mikään noista edellä mainituista olisi huono pohdiskelun aihe, ei, aivan välttämättömiä ja tarpeellisia ovat kaikki, mutta jotain tästä poliittisesta keskustelusta vuosi vuoden jälkeen puuttuu. Siihen, mikä siinä on loistanut poissaolollaan, olen arvellut käyttää aikaani ja olen pahoillani, jos liiaksi sinun lukijani aikaa. Haluan puhua ihmisen asiaa, ihmiseltä ihmiselle, enkä lupaakaan muuksi muuttua.

Ihmiseksi kasvamisen ensimmäisiä edellytyksiä on turvallinen kasvuympäristö, oikeudenmukainen kohtelu, koulutus ja muut elämän perustarpeet. Voisi luulla, että tämä on itsestään selvyys, mutta mitä useammin kuulen uutisia tai lähes aina, kun avaan sanomalehden, luen ihmisen hädästä, joka ei ole löytänyt ajoissa kuulijaa. Samaa särkyneisyyttä, ihmismielen murtumista on niin täällä kuin kauempanakin.  

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänestä tehdään kaikkeen osaton? Niin on tapahtunut jo monille. Mitä silloin, kun ihminen on vain kuluttaja tai työntekijä tai työtön tai sote-palvelun kohde tai pahimmillaan uhkaava kestävyysvaje? Miten näen hänet, jos ainoa asia, jonka näen, on hänen aiheuttamansa yhteiskunnallinen ongelma, joka pitäisi pikaisesti ratkaista? Myönnän, että karrikoin, mutta minun on ollut vaikea lukea sitä runsasta jargonia, joka kuvailee vaivan, mutta ei kirjoita siihen edes reseptiä.

Niin, eihän minullakaan noihin ongelmiin taikurinsauvaa ole, mutta paljon enemmin katson kuitenkin ensin ihmiseen kuin ongelmaan. Sen jälkeen, jos olen oikein nähnyt, voin yrittää ratkaista asian niin, että oikeudenmukaisuus tapahtuisi.  Sen uskon tapahtuvan aina, kun olen pienemmän puolella.

Ihmiseksi kasvaminen ei ole helppoa. Siihen tarvitaan koko elämä, kaikki sen suomat kipeät piikit jos punaiset ruusutkin. Vasta siellä päivien lopussa se on kokonaan kokoon kääritty. Ihmisyyden lisääntyminen on kuitenkin meidän kaikkien jokapäiväisen leivän asia. Mitä me tänään katsomme ja näemme?

Näenkö kättään nälissään ojentavan nälkäongelmana vai ihmisenä, samanlaisena kuin itse olen, samalla tavalla pyytävänä, kuin itse olen joutunut pyytämään, samalla tavalla, kuin itse voisin jo huomenna olla pyytämässä. Elämä satuttaa, jokaista ajastaan ja antaa, jokaiselle aikanaan. Pappa betalaa harvalle meistä.

Ihmiseksi kasvamisessa on silloin päässyt jo jonkinlaiseen vauhtiin, jos on oivaltanut sen, ettei kukaan meistä voi koskaan tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Sen oivaltaneille politiikkakin muuttuu ensisijaisesti ihmisten asioiksi, ei likaisten pelien pelaamisen paikaksi.

Hyväksi on elämässä se, jos on joutunut pärjäämättömänä kanveesissa lukua ottamaan. Silloin ainakin tietää, mistä puhuu, jos pitkästikin erehtyy puhumaan!

Armi Rautavuori, kansanedustajaehdokas, SDP

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Kari Savinen

Armi Rautavuori. Ihmettelen usein sitä miksi kirkon työntekijät lähtevät mukaan politiikkaan ? Mitä luulet voivasi tehdä osaltasi maamme asioiden hyväksi ?

Kansanedustajan tehtävään ei vaadita mitään koulutusta, eikö papin koulutus mene tällöin täysin hukkaan ?
Mieleen tulee myös se että onko kannustimena korkeampi ansio ?

Ellet ole ennemmin ollut politiikassa mukana, tulet kyllä yllättymään sen raadollisuudesta

Sitten puolueesi, eikö juuri SDP:ssä ole paljon ateisteja ja kirkon opin arvostelijoita ?

Markus Rautavuori

Minulle sanoi juuri entinen työkaveri: "Sinä olet hieno ihminen, olet äitisi poika." Toivoisin, että olisin enemmänkin hieno ihminen, mutta arvostan sitä, että kirkko pitää ihmisistä huolta, jakaa myös leipää nälkäisille. Työssäni psykiatriassa näen päivittäin ihmisiä, joilla ei olisi edes kattoa pään päällä, ei ruokaa pöytään, ellei olisi ihmisiä, jotka elävät kuten todelliset kristityt, eivät soimaten ja sormella osoitellen moittimassa, vaan sydämestään heikompia meistä auttamassa. Kyllä juuri tätä tarvitaan politiikkaan, kokoomuslainen politiikka on vienyt sen kaiken vähänkin, mitä heikommilla meistä on. Me tarvitsemme äänen niille, jotka eivät enää itse jaksa huutaa. Me tarvitsemme rakkautta, sen jakaminen on kirkonkin tehtävä, ilman muuta, kun sydäntä on, niin politiikkaan mukaan!

Kari Savinen

Markus, olet ilmeisesti jotain sukua ko. ehdokkaalle, mutta olisiko ehdokkaalla itsellä omaa mielipidettä ?

Käyttäjän ArmiRautavuori kuva
Armi Rautavuori

Onpa mukavaa lukea vanhaa blogiani ja myös rakkaan lapseni kommenttia siinä. Juuri noita arvoja ja asenteita olen halunnut kasvatuksen kautta juuruttaa ja paljon olet saanut lisää ymmärrystä myös elämän kokemuksesi ja koulutuksesi kautta.
Kari Saviselle näin vuosien kommentointisi jälkeen: Kirkon ihmisillä on paljon annettavaa politiikassa. Luion äskeisen blogitekstini ja hämmästyin, miten paljon näin ennakkoon jo tähän päivään. Tällaista, nykyisen politiikkaa ei tarvitse kuin erityisen rikkaat tässä maassa. Nyt on nähty se todellisuus, kuinka köyhän käy, kun vallassa on puhtaasti oikeistolainen hallitus. Tämä oli tiedossa ja nyt koettuna laajsti kaikilla yhteiskunnan alueilla.

Toimituksen poiminnat